Liipolan Virkkulankodit kiinnostavat aktiivisenioreja

    1024 515 Helinä Kalaja

    Liipolan Virkkulakotien ensimmäinen esittelytilaisuus kokosi Hiihtomuseon kylkeen Lahdessa yllättävänkin runsaan asumisoikeusasunnoista kiinnostuneiden määrän. Esittelytilaisuuden jälkeen kahvi ”kirvoitti kielenkantoja” edelleen ja järjestysnumeron haku Lahden kaupungilta sekä asumisoikeushakemuksen täyttäminen virkkulankyla.fi sivuilla sai hyvää jatkoa.

    ”Asumisoikeusveteraani” Olavi Niemi kertoi yleisölle elävästi kokemuksistaan asumisoikeustalojen kehittämisestä ja asumisesta Jyväskylässä. Nyt Olavin asiantuntemus on Virkkula Asumisoikeus Oy:n käytössä muun muassa hallituksen aktiivisen jäsenen muodossa.

    Konseptin ja projektin esittelyn, konseptin, joka ei vain kurkottele senioriasumisen tulevaisuuteen, vaan on jo siellä, avasi yleisölle Virkkula Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja Tommi Luukkonen.

    – Virkkulan asumisoikeustalo on suunniteltu aktiivisille senioreille ja se mahdollistaa vastuun ottamisen sekä omasta itsestään että yhdessä muiden asukkaiden kanssa koko yhteisöstä, kertoo Tommi Luukkonen.

    -Virkkulan senioritalossa asutaan ja eletään asukkaiden ehdoilla eikä siellä kenenkään tarvitse olla yksin, ellei itse niin halua.

    Tommi Luukkosen puheenvuorossa tutustuttiin myös tulevan Liipolan Virkkulakotien kerrospohjiin ja rakennusratkaisuihin mikä herätti runsaan kiinnostuksen ja kysymysten tulvan.

    -Kiitos, että olette aktiivisia. Tulemme huomioimaan myös niitä esittämiänne ratkaisuja, joita näissä alustavissa suunnitelmissa ei ole, lupaa Tommi.

    Lahden kaupungingeodeetti Juha Helminen kertoi kaupungin halusta kehittää juuri Liipolan aluetta ja että kaupungille on mieluista juuri Liipolan Virkkulakotien tyyppinen senioriasuminen.

    Virkkula Asumisoikeus Oy:n pyynnöstä Päijät-Hämeen osuuspankki on suunnitellut rahoituspolun helpottamaan asumisoikeusmaksua niille, jotka sitä tarvitsevat.

    -Ottakaa rohkeasti yhteyttä, löydämme varmasti jokaiselle sopivan ratkaisun, kehottaa pankinjohtaja Raija Laine-Paajanen.

    OP Koti Päijät-Häme Oy auttaa puolestaan vanhan asunnon myynnissä.

    -Nyt on Lahdessa omakotitalojen ja rivitaloasuntojen myyjien markkinat myyntijohtaja Heikki Raitanen OP:n kiinteistövälityksestä vihjaa.

    Tilaisuuden avasi Virkkula Asumisoikeus Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Virkkulakotien idean isä Leo Tolonen.

    Kirjoittaja

    Helinä Kalaja

    Lisää kirjoittajalta: Helinä Kalaja